Uutiskirje 13

31.8.2011
Kolmannen lähteen uutiskirje 13

 

Polku-koulutus hyvinvointipalvelujen käytännön toteuttajille: Haku 1.-30.9.


Kolmas lähde järjestää 29.11.2011 - 7.6.2012 välisenä aikana neljän lähijakson koulutuksen hyvinvointipalvelujen käytännön toteuttajille kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen yhdistyksissä. Koulutus keskittyy yhdistyksen palvelutuotteen jalostamiseen ja yhdistysten toimijoiden palveluosaamisen vahvistamiseen.

Tavoitteena on, että koulutuksen päättyessä osallistuja on jäsentänyt oman hyvinvointipalvelunsa erottumiskykyiseksi, käyttäjälähtöiseksi ja helposti ymmärrettäväksi tuotteeksi.

Sisältö
Koulutuksessa käsitellään muun muassa liiketoimintasuunnittelun perusteita, hyvinvointipalvelun tuotteistamista, palvelujen markkinointia ja myyntiä sekä palveluosaamista. Koulutuksen lähijaksot ovat 2,5-päiväisiä. Ensimmäinen lähijakso järjestetään Aalto-yliopiston tiloissa Helsingissä, muut toteutetaan kaupunkiympäristöissä eri puolilla Suomea. Koulutus on maksuton, mutta edellyttää sitoutumista.

Kohderyhmä
Koulutus on räätälöity silmälläpitäen heitä, jotka työskentelevät asiakaskontaktissa hyvinvointipalvelua toteuttamassa. Osallistujavalinnoissa etusijalla ovat ESR-kehittämisohjelman "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana" toimijat, mutta koulutus on avoin myös muille kiinnostuneille.

Täytä hakulomake


Lataa koulutuksen esite

Polku-koulutusten sivu

Projektipäällikkö Nelli Koivisto: nelli.koivisto(at)aalto.fi / 050 315 2163


Tarinoita kuntakumppanuudesta - yhteistyötä vai kilpailua?

Tampere 8.11.2011 (tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin)

Millaista on yhdistysten ja kuntien kumppanuus palveluntuotannossa käytännön tasolla? Ovatko osapuolet tasavertaisia kumppaneita vai saneleeko toinen kaikki ehdot? Seminaarissa käsitellään teemaa case-esimerkkien ja keskustelun kautta. Mukana on eri osapuolien edustajia tuomassa mukaan näkemyksiään.

Seminaarin järjestävät Kolmas lähde ja Dynamo-pilottihanke yhteistyössä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille kuntayhteistyötä toteuttaville tai sitä suunnitteleville yhdistyksille.

Seminaarin ohjelma tarkentuu syyskuun aikana ja ilmoittautuminen käynnistyy. Lisätietoa seuraavassa uutiskirjeessä sekä Tulevissa tapahtumissa.

Päivän aikataulu:
09.30 Ilmoittautuminen
10.00 Seminaari alkaa
12.00 Lounas (omakustanteinen)
13.00 Seminaariohjelma jatkuu
15.30 Päätös

Dynamo-pilottihankkeen sivut

 

KOLIKO tuo lisää liikettä alakouluihin


Syksyllä käynnistyy kehittämisohjelmassamme uusi pilottihanke, KOLIKO – Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä. Hankkeen tavoitteena on lasten ja nuorten liikunnan lisääminen koulupäivän aikana sekä henkilöresurssien lisääminen koulun liikuntakulttuurin kehittämiseen. Toimintamalli jota hankkeessa kehitetään, lisää yhteistyötä koulun, kunnan sekä paikallisten seurojen kesken. Hanketta hallinnoi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.

Lue esittely Pilotit-sivulta

 

Opinnäytetyö taidelähtöisten palveluiden hyvinvointivaikutusten arvioinnista


Pilvi Kuidun opinnäytetyö ”Taidelähtöisten palveluiden hyvinvointivaikutusten arviointi ja mittaaminen argumentoinnin näkökulmasta”  Tampereen ammattikorkeakouluun kerää ajankohtaista tietoa taidelähtöisen toiminnan tilasta, rakenteista ja merkityksestä Suomessa ja kehittää edelleen alan argumentointia. Tausta-aineistossa kuvataan taidelähtöisen toiminnan peruskäsitteitä, palveluiden rakenteita, rahoituksen ja tuottamisen malleja sekä toimintaympäristöjä.

Lataa opinnäytetyö täältä

 

EU-euroja liikunnalle - iltapäiväseminaari 4.10.2011, Helsinki

Seminaarissa teemana ovat EU-ohjelmien hyödyntämiseen ja hankkeen rakentamiseen liittyvät asiat sekä ajankohtaiset hankehaut.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

 

Taiteen soveltavien menetelmien haasteet ja mahdollisuudet hyvinvointialalla -seminaari 3.-4.10.2011, Tampere

Voimaa taiteesta -hanke järjestää kansainvälisen seminaarin, jossa kohtaavat hyvinvointialan ja luovan alan ammattilaiset. Seminaarissa pohditaan erilaisten soveltavan taiteen menetelmien käyttöä hyvinvointialan asiakastyössä ja kuullaan kiinnostavia esimerkkejä eri maista.

Lisätiedot

 

FinSERN1. - Suomen ensimmäinen yhteiskunnallisten yritysten tutkimuskonferenssi 16.-17.11.2011, Helsinki

Aiheina konferenssin ohjelmassa muun muassa yhteiskunnallisten yritysten rooli hyvinvointipolitiikan uudistajina sekä osana kansalaisyhteiskuntaa. Konferenssiin etsitään paraikaa esityksiä yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvistä tutkimuksista.

Lisätiedot