|
Mitä ovat hyvinvointipalvelut? |
|
Hyvinvointipalveluja ovat esimerkiksi sosiaalinen sirkus lähiöiden nuorille, liikunnalliset välitunnit lapsille jotka eivät muuten liiku tai tanssityöpajat laitosten vanhuksille. Hyvinvointipalveluiksi kutsutaan vastikkeellisia palveluja, joiden tavoitteena on lisätä kohderyhmän hyvinvointia. Tälle sivulle olemme poimineet onnistuneita esimerkkejä yhdistysten tuottamista hyvinvointipalveluista ympäri Suomen! |
|

Läntinen tanssin aluekeskus on kehittänyt Tanssikummi-toimintaa vanhainkoteihin ja palvelutaloihin. Tanssikummit ovat tanssitaiteilijoita, jotka työskentelevät vanhusten kanssa 3-5 kertaa viikossa useamman tunnin ajan. Tanssikummi saa vanhukset liikkumaan, heräämään hetkeen ja viettämään yhteistä aikaa.
|
|
Read more...
|
|
Koulun liikuntakoordinaattorit |
|

Lapsen arjessa koulu on päivittäisen liikunnan näkökulmasta keskeinen paikka. Hämeenlinnassa, Sastamalassa, Hattulassa ja Vesilahdessa toimii KOLIKO-hankkeen koulujen liikuntakoordinaattoreita. Liikuntakoordinaattorien tehtävänä on tuoda lisää liikettä koulupäivään, esimerkiksi kerhojen tai pidennettyjen välituntien muodossa. Tavoitteena on tarjota apua lasten liikuttamisessa resurssien puutteesta kärsiville kouluille, sekä tarjota lapsille liikunnan iloa ja innostaa heitä liikkumaan myös vapaa-ajallaan.
|
|
Read more...
|
|

Kaverisirkus on kutsukerho tukea tarvitseville tai syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille. Lasten ja Nuorten kulttuurikeskus Pii Poon kehittämän Kaverisirkuksen tavoitteena on tukea ja rohkaista niitä lapsia ja nuoria, joilla ei muuten ole paljon ystäviä tai harrastuksia. Kaverisirkuksessa synnytetään elämyksiä ja onnistumisia yksin ja yhdessä sekä opitaan sirkusta ja nautitaan elämästä. Kaverisirkus-ryhmä kokoontuu kerran viikossa tunnin kerrallaan koulujen iltapäivässä. Ryhmä kootaan aina yhdeksi lukuvuodeksi.
|
|
Read more...
|
|
Jääkiekkoseura työllistää yhdessä koulun kanssa |
|

Suomen Jääkiekkoliiton hankkeessa on kehitetty malli kunnan ja seuran yhteistyölle. Seuroissa toimivan liikunnan ammattilaisen toimenkuvaan yhdistetään esim. koulunkäyntiavustajan, koulujen liikuntakerhon vetäjän tai muu kunnan työ tarpeen mukaan. Työntekijä työskentelee päivällä koulussa, illalla seurassa.
|
|
Read more...
|
|
Ruokolahden Raju järjestää miehille suunnattua painonhallintakerhoa. Ryhmässä pyritään liikkumaan monipuolisesti. Ohjelmaan kuuluu mm. ravitsemusluento, sisäsoutuun tutustuminen ja lihaskuntotesti. Erityisesti miehille suunnattuun toimintaan on usein helpompi saada osallistujia kuin yleisiin jumppa- ym. toimintoihin.
|
|
Read more...
|
|
|
Yhteistyö kunnan kanssa kannattaa |
|

Itä-helsinkiläinen jalkapalloseura Puotinkylän Valtti on tehnyt yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa vuodesta 2008. Yhteistyöverkostot ovat kasvaneet ja päätoimisia tullut lisää. Seuroissa riittää työtä arkisin klo 17-21, kunnalta löytyy ryhmiä ja työtä ohjaajille myös klo 8-17.
|
|
Read more...
|
|
Salon Mussaaren kyläkoulun kerhotoiminnan kehittämishankkeessa tuodaan kulttuurisisältöä ja liikuntamahdollisuuksia kyläkoulun oppilaille neljänä päivänä viikossa. Kisko-Seuran kehittämän toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille koulupäivän jälkeen mahdollisuus leikkiin ja ikätovereiden seuraan sekä uusien asioiden kokeiluun tieteen, taiteen ja liikunnan alalta. Ideana on kokonaiskoulupäivä: kaikki lapset jäävät iltapäiväkerhoon, jonka jälkeen heidät kuljetetaan kotiin.
|
|
Read more...
|
|
Työelämävalmiuksia nuorille |
|

Kokkolan 4H-yhdistys toteuttaa nuorille suunnattuja työelämävalmiuksia edistäviä koulutuksia, joissa nuoret ovat aktiivisessa roolissa mukana suunnittelemassa koulutustensa sisältöä.
|
|
Read more...
|
|
Työhyvinvointia mittaamalla |
|

Joensuun Katajan yleisurheiluosaston kehittämä hyvinvointipalvelu perustuu stressimittaukseen, joka suoritetaan Firstbeat-sykevälimittausjärjestelmällä. Palvelun piiriin valitaan mittausten perusteella noin 40% työyhteisöstä. Apu kohdennetaan heille joiden testitulokset ovat huolestuttavimpia joko johtuen huonosta kunnosta, ylipainosta, stressistä tai sairauslomapäivien määrästä.
|
|
Read more...
|
|
Lyhytelokuvia vanhuksille |
|
Turkulainen ValoAurinko tekee vanhuksille suunnattuja kulttuurisisältöisiä kuunnelmia, lyhytelokuvia sekä av- taltiointeja. Mediatuotteet soveltuvat sekä laitoskäyttöön että yksineläville vanhuksille. Tavoitteena on luoda selkokielistä sähköistä mediaa, joka kuitenkin sisältöjensä puolesta on kohdeyleisöä puhuttelevaa.
|
|
Read more...
|
|
|
|
|
|