Toteuttajat

Teatterikorkeakoulu, koulutus- ja kehittämispalvelut


Teatterikorkeakoulu on kansainvälistyvä esittävien taiteiden yliopisto, aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja taidealojensa rohkea ja jääräpäinen uudistaja. Esittäviin taiteisiin kuuluvat tanssi ja teatteri, valo- ja äänitaide ja niiden nykyiset sovellukset sekä uudet esittämisen muodot.

Teatterikorkeakoulu hahmottaa esittävien taiteiden paikkaa ja merkitystä ihmiselle ja yhteiskunnalle. Esittävät taiteet, niiden harjoittaminen ja niistä nauttiminen kuuluvat kulttuurien ja yhteisöjen elämään.

Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut auttavat ammattilaisia ja työyhteisöjä vahvistamaan osaamistaan ja kehittämään toimintaansa. Yksikkö tarjoaa täydennyskoulutusta ja organisaatioille räätälöityjä koulutus-, kehittämis- ja tutkimuspalveluja.
 

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry


Allianssi on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja. Sen jäseninä on yli sata valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä.

Allianssi tuottaa palveluita sekä nuorille että nuorisoalan toimijoille. Sääntöjensä mukaan Allianssin tarkoituksena on "edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi, osallistumista päätöksentekoon ja kansainvälisen toimintaan".

Allianssin toiminnot jakautuvat vaikuttamiseen ja palveluihin. Allianssi palvelee nuorisojärjestöjä ja nuorisotyötä.

Kolmas lähde -koordinaatiohankkeessa Allianssi painottaa nuorisoalan erityiskysymyksiä sekä sosiaalisen pääoman kartuttamisen kysymyksiä osana hyvinvointipalveluita.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU)


Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU) on suomalaisten liikuntajärjestöjen katto- ja palvelujärjestö. SLU:n tärkein tehtävä on parantaa liikuntajärjestöjen ja -seurojen sekä niissä toimivien ihmisten toimintaedellytyksiä. SLU:n perustehtävää kuvaa slogan Liiku Hyvässä Seurassa.

SLU:n 125 jäsenjärjestöön kuuluu jäseninä yli 1,1 miljoonaa suomalaista. SLU ja sen jäsenjärjestöt muodostavat yhdessä SLU-yhteisön. Jäsenjärjestöt ja niiden seurat houkuttelevat mukaan yli puoli miljoonaa vapaaehtoistyöntekijää vuosittain.

 

Kumppanit


Cupore - Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö


Cupore toimii kulttuuripolitiikan sektoritutkimuksen keskeisenä organisaationa. Cupore tuottaa, jalostaa ja välittää kulttuuripoliittisen päätöksenteon käyttöön tutkimustietoa sekä edistää yleisen kulttuurikehityksen kannalta keskeisen tutkimus- ja asiantuntijatiedon syntyä tutkimushankkeiden ja yhteistyön kautta.

Cupore osallistuu Kolmas lähde -hankkeeseen tutkimusasiantuntijan roolissa. Cuporen tehtävänä on tuottaa koordinoivan hankkeen ja sen alla olevien pilottien avuksi ennakointi- ja tutkimustietoa. Tietoa tuotetaan sekä Cuporen omana työnä että ostamalla asiantuntijapalveluita ulkopuolelta.