Kolmas lähde järjesti toukokuun alussa samansisältöiset teemaseminaarit Helsingissä ja Tampereella liittyen kolmannen sektorin ja kuntien yhteistyömahdollisuuksiin hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Seminaareissa käsiteltyjä aiheita olivat kunnan toimintalogiikka, eri yhteistyön mallit kunnan ja yhdistyksen välillä sekä tulevaisuuden näkymät. Ääneen pääsivät sekä kunnan että järjestöjen edustajat, ja esiinnousseita teemoja olivat palvelurakenteissa käynnissä oleva muutos ja sen vauhti sekä järjestöjen rooli.

Kunnan toiminta ja siihen vaikuttaminen

Kuntaliiton erityisasiantuntija Antti Kuopila avasi seminaarit kertaamalla kunnan palvelevan jokaista kansalaistaan: kouluttamalla heitä ja hoitamalla heidän terveyttään. Siitä hän siirtyi kertomaan kunnan organisaation rakenteesta ja palveluiden tilaamisrakenteesta yhdistysnäkökulmasta. Kunnat ovat periaatteessa samanlaisia, mutta samalla hyvin erilaisia: Niillä on samat velvoitteet, mutta jokaisella on erilainen toimintalogiikkansa. Siksi yhteneväisiä ohjeita kunnan kanssa toimimiseen on mahdoton antaa. Kuopila kannustaa yhdistyksiä aktiivisuuteen kuntasuhteissa: ”Omassa kunnassa on tärkeä tunnistaa, mikä on se taho, joka tekee missäkin asiassa päätöksen”.

Kuopila toi vahvasti esiin kuntien muutosvaiheen, josta ei hänen mukaansa selvitä ilman kolmannen sektorin vahvistuvaa roolia ja apua. Palveluiden tarve kasvaa, ikärakenne muuttuu, kasvukeskuksia on maassamme enää muutama. Hyvinvointiin ja terveyteen satsaamisesta puhutaan paljon, mutta alue on hankala, sillä rahat siihen tulisi käyttää heti mutta vaikutukset näkyvät hitaasti.
 
Tämän hetkisessä talouden taantumassa Kuopilan mukaan yllättävin tekijä on ollut nopeus, jolla se tuli. Ennustuksen ja toteutuman ero on ollut historian suurin. Kuntien näkökulmasta vuosi 2010 näyttää todella pahalta. Kunnista tulee tulevaisuudessa entistä enemmän järjestäjiä, jotka eivät tuota palveluita itse vaan hoitavat, että joku muu tuottaa. Siksi kuntien strategiat ovat tärkeä elementti, joihin järjestöjen kannattaa pyrkiä vaikuttamaan.

Järjestöjen rooli ja palveluiden oikeudellinen sääntely

Kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki piti Helsingin seminaarissa lakipainotteisen puheenvuoron huomioonotettavista asioista kunnan ja yhdistyksen yhteistyössä, kuten kilpailuoikeudellisesta lainsäädännostä, hankintalainsäädännöstä, valtion tuesta ja yleishyödyllisyyden määrittelystä.

Myllymäki kertasi puheenvuorossaan muun muassa miten avustus määritellään. Yleisavustuksessa ei ole kysymys vastikkeellisesta toiminnasta. Avustamisessa ei ole kyse hankinnasta. Viime vuosina avustukset ovat kuitenkin liukuneet vastikkeelliseen suuntaan, joissa on mukana täsmällisiä ehtoja. Silloin aletaan olla lähellä vastiketta tietyn palvelun tuottamisesta. Myllymäki toteaa joskus puhuttavan myös ’avustamalla ostamisesta’. Aihe oli monelle seminaariyleisöstä tuttu ja herätti keskustelua päivän aikana moneen otteeseen.

Myllymäki pohti puheenvuoronsa päätteeksi järjestöjen roolia. Voisivatko järjestöt olla muutakin kuin palveluntuottajia? Onko olemassa jotain tehtävää tai sektoria, joka nimenomaisesti on kolmannen sektorin hoidettavissa? Jos järjestöistä kerran osaamista löytyy ja sen erityispiirteenä esimerkiksi kentän vahvaa tuntemusta, sille voisi olla muutakin käyttöä kuin palveluiden tuottaminen. Esimerkiksi konsultointiosaamiselle on tarvetta. Kenties järjestöjen pitäisi omaksua toisentyyppinen rooli: sillä kentällä ainakin kilpailuoikeudelliset kysymykset olisivat helpompia.

Uusi Hämeenlinna tekee yhteistyötä yhdistysten kanssa

Hämeenlinnan kaupungin palvelupäällikkö Martti Hurskainen edusti Helsingin seminaarissa palveluiden tilaajan näkökulmaa. Hänen puheenvuoronsa käsitteli Uuden Hämeenlinnan palvelutuotannon poikkeuksellista mallia, joka on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden alusta. Hämeenlinnan malli on elämänkaarimallin mukainen tilaaja-tuottaja-järjestelmä, jossa oleellista on kuntalaisten kuuleminen ja jatkumon säilyttäminen siirtymävaiheiden yli. Lähipalveluihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Niiden tuottamisessa Hämeenlinna tekee paljon yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden ja seurakuntien nuorisotyön kanssa. Kolmannen sektorin toimijoiden hyviksi puoliksi hän nostaa organisaatioiden nopeat, joustavat järjestelmät sekä kentän hyvän tuntemuksen.

Uusi Hämeenlinna tuottaa itse palveluita, koordinoi niitä ja ostaa, eli tekee palvelusopimuksia palveluiden tuottajilta. Palveluiden käyttäjien tarpeita kuunnellaan ja niiden pohjalta tilaaja tilaa palveluiden tuottajilta mitä kulloinkin tarvitaan. Hurskainen korosti puheenvuorossaan palveluiden tilaajan ja tuottajan läheisen yhteistyön merkitystä, yhdistysten aktiivista roolia kuntasuhteissa sekä tuotteistamisen tärkeyttä.

Palveluiden tuottajan näkökulma 4H -yhdistykseltä

4H:n hallintojohtaja Reijo Petrell pohti Helsingin seminaarin puheenvuorossaan järjestöjen ja kuntien yhteistyömallien tähänastista taivalta ja muutoksen vaikutuksia niihin. Hän puolusti vahvasti järjestötoimintaan liittyvää lisäarvoa ja muistutti, että yhteiskunta voi menettää paljon, jos yhdistykset ajetaan yrityksiksi. Sosiaaliset arvot, kuten yhteisöllisyys eivät arvoina ole nosteessa tällä hetkellä. ”Halutaan enemmän hyötyä: esimerkiksi 4H:n yleiskerhojen pitäisi muuttua teemakerhoiksi”, Petrell kertoo. Kunnilla voi olla halukkuutta yhteistyöhön kolmannen sektorin kanssa, mutta halukkuudella on usein paljon reunaehtoja.

Perinteisesti järjestötyön avustaminen on mennyt siten että kunta laittaa avustukset hakuun, yhdistykset hakevat ja kunta tukee harkintansa mukaan. Kun rahoituksen otsikoksi vaihtuu yhteistyösopimus, työlista on entistä tarkempi. Petrell muistuttaa, ettei aidosta sopimussuhteesta usein ole kyse, koska kumppanit eivät ole tasavertaisia ja osa toiminnoista edellytetään tuotettavaksi ilman korvausta tai vapaaehtoistyönä.

Muutos voi olla järjestöille mahdollisuus. Lopputoiminta on kuitenkin se joka ratkaisee. Ainakin 4H –järjestöjen osalta muutos etenee hitaasti. Se tuo järjestöt pakkovalinnan eteen: mukaudutko muutokseen vai lopetatko.

Yhteisiä toimintamalleja kaivataan

Helsingin seminaarin osallistujat Kirsi Airaksinen ja Sanna Laine totesivat, että päivästä päällimmäisenä jäi mieleen kuntien kanssa toimimisen tapauskohtaisuus. Mitään mallia kun ei ole tarjottavissa jokaiseen tilanteeseen, vaan kukin kunta toimii omalla logiikallaan. Molemmat pitivät Hämeenlinnaa ja järjestöjen ottamista palveluiden suunnitteluun mukaan hyvänä esimerkkinä, jonka toivoisi leviävän laajemmallekin.

Airaksinen pohti myös sitä, miten edellisen laman jäljiltä palveluiden osto on nähty uutena mahdollisuutena, ”mutta kukaan ei ole miettinyt, miten laki siihen suhtautuu”. Yleisavustukseen on olemassa lainsäädäntö, mutta muuhun ei. Myös avustusten liukuminen koko ajan vastikkeellisempaan suuntaan mietityttää: ”Olisiko järjestöjen voima sitten se, että ne voisivat kieltäytyä?”

Seminaarin materiaalit löytyvät menneet tapahtumat -sivulta