|
Friday, 09 April 2010 08:46 |
|
Työhön kutsu -hanke järjestää Kolmas sektori työllistäjänä -seminaarin 20.5.2010 klo 10-16 SLU-talossa (Radiokatu 20) Helsingissä. Seminaari on tarkoitettu urheilujärjestöjen liitto-, piiri- ja seuratason toimijoille, ELY-keskusten ja TE-toimistojen henkilöstölle sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Seminaarissa käsitellään työhallinnon tuilla palkkaamista ja siihen suunniteltuja muutoksia, nuorisotyöttömyyttä sekä yhteiskunnallisia yrityksiä. Seminaari on maksuton! Seminaarin ohjelma (pdf) Ilmoittautuminen Työhön kutsu -hankkeen sivuilla |
|
Thursday, 01 April 2010 08:34 |
|
Kolmannen lähteen järjestämä Minun hyvinvointini -kirjoitus- ja kuvakilpailu on ratkennut! Puhuttelevimmaksi työksi ja 500 euron matkalahjakortin saajaksi raati valitsi Risto Häyrysen kirjoituksellaan "Liikettä". Kaksi kunniamainintaa jaettiin myös: Pilvi Kuidun kirjoitukselle "Hyvä näin!" ja Jeremi Heikkisen kirjoitukselle "Minun hyvinvointini". Arvonnassa onni suosi kirjalahjakortin muodossa Kaarlo Asikaista, Maria Metsoa ja Kaisa Vasamaata.
Lämmin kiitos kaikille osallistumisesta kilpailuun! Kilpailuun osallistui yhteensä 91 työtä, joista 18 oli valokuvaa/kollaasia ja 73 kirjoitusta. Taso oli raadin mielestä todella korkea kautta linjan ja kilpailuaineisto koostui eri-ikäisten ihmisten hienoista ja koskettavista kirjoituksista ja kuvista hyvinvoinnistaan. Kilpailutöistä nousivat voimakkaasti esiin luonto, terveys, perhe, liikunta, kulttuuri ja oman ajan merkitys hyvinvoinnin lähteinä. Osaa kilpailutöistä tulemme käyttämään osana loppujulkaisumme ”Kolmannella lähteellä” kuvitusta ja tekstejä. Julkaisu ilmestyy lokakuussa 2010. Julkaisuun valittujen töiden tiimoilta otamme erikseen yhteyttä tekijöihin. Ystävällisin terveisin, Minun hyvinvointini -kilpailun raati |
|
Friday, 26 March 2010 13:28 |
|
Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry on tuottanut ensimmäisen liikunta-alan yrittäjyyden kehittämisstrategian yhteistyössä valtakunnallisten ja alueellisten toimijoiden kanssa. Strategiassa liikunta-ala nähdään kasvavana liikunnan, urheilun ja terveyden edistämisen hyvinvointialana, jonka palvelutoiminnan ja yrittäjyyden merkitys korostuu julkisen sektorin vetäytyessä ainakin osittain hyvinvointipalvelujen tuottamisesta. Strategiassa nähdään hyvinvointia vahvistettavan kansalaistoiminnan, julkisen sektorin ja yritystoiminnan keinoin. Innovaatiot löytyvät usein eri sektoreiden rajapinnoilta, uusista hyvinvointipalvelujen yhdistelmistä. |
|
Read more...
|
|
Wednesday, 17 March 2010 10:19 |
|
Kolmannen lähteen järjestämä kuva-ja kirjoituskilpailu "Minun hyvinvointini" on päättynyt 15.3. Raati sai tutustuttavakseen suuren joukon hienoja ja mielenkiintoisia kirjoituksia ja kuvia eri-ikäisten suomalaisten hyvinvoinnista. Kilpailun raatia puhuttelevin työ sekä kirjapalkintojen saajat julkistetaan näillä sivuilla 1.4.2010. Puhuttelevimman työn tekijälle sekä kirjapalkintojen voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti. Ystävällisin terveisin, Minun hyvinvointini -kilpailun raati |
|
Tuesday, 23 February 2010 11:49 |
|
ESR-koordinaatiohanke Kolmas lähde järjestää kolme samansisältöistä teemaseminaaria, joissa paneudutaan kolmannen sektorin hyvinvointipalveluliiketoimintaan lisäresurssin tuottajana. Seminaarit ovat maksuttomia ja kaikille kiinnostuneille avoimia.
Oulu 25.3.2010 Hotelli Arina Helsinki 30.3.2010 SLU-talo Tampere 8.4.2010 Hotelli Cumulus Koskikatu Ohjelma ja lisätiedot |
|
Read more...
|
|
Tuesday, 16 February 2010 10:27 |
|
Opetusministeriö järjestää hankehaun Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnalliseen osioon 28.2.-1.4.2010. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana -kehittämisohjelmaan valittavien hankkeiden tulee selvästi kehittää kunnan ja/tai yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä hyvinvointipalveluihin liittyen. Hankehaussa toivotaan myös poikkisektoraalisia hankkeita eli kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen yhteisiä hankkeita. Hankehaku-sivu Opetusministeriön hakusivu |
|
Monday, 08 February 2010 12:39 |
|
Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on kunnan perustehtäviä. Vaikka hyvinvointipalvelut perinteisesti ymmärretään sosiaali- ja terveystoimen alueeksi, ymmärretään kunnissa yhä laajemmin, että kunnan koko toiminta vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin. Kolmas lähde selvitti kuntien ja kolmannen sektorin yhteistoimintaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan hyvinvointipalveluiden saralla.
Kolmas lähde toteutti yhteistyössä Cuporen (Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö) kanssa selvityksen vuoden 2009 aikana. Selvityksen materiaali koostui kunnille suunnatusta kyselystä, kuntien vuoden 2009 strategiateksteistä sekä kuntien sivistystoimen edustajien haastatteluista. Kyselyn saaneet kunnat valittiin sen perusteella, että niissä toimi ”Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana” –kehittämisohjelmassa mukana oleva yhdistys tai seura. Kolmas lähde on kehittämisohjelman koordinaatiohanke.
Selvitys julkaistiin viikolla 6. Se löytyy Kolmannen lähteen verkkosivujen Tietoa -osiosta. |
|
Read more...
|
|
Monday, 08 February 2010 11:22 |
|
Kirjoita teksti tai tuota kuva hyvinvoinnistasi: Voit voittaa 500 euron matkalahjakortin! Mitä sinulle tarkoittaa hyvinvointi? Mistä asioista sinun hyvinvointisi muodostuu? Miten ylläpidät hyvinvointiasi? Onko kulttuurilla tai liikunnalla roolia hyvinvoinnissasi? Mikä on muiden ihmisten osuus hyvinvoinnissasi? Voit pohtia työssäsi kilpailun teemaa esimerkiksi näiden kysymysten kautta. Kolmas lähde –hanke ja sen toteuttajat Teatterikorkeakoulu, Suomen Liikunta ja Urheilu sekä Allianssi hakevat tekstejä ja kuvia kaikenikäisten ihmisten hyvinvoinnista. Lataa kilpailuilmoitus tästä (Pdf-tiedosto, 122kt) |
|
Read more...
|
|
Friday, 05 February 2010 13:50 |
|
Kolmas lähde järjestää viestintäkoulutuksen ESR-kehittämisohjelman "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana" -pilottihankkeiden toimijoille, mutta koulutus on avoin myös muille kiinnostuneille. Koulutus on maksuton. Viimeinen ilmoittautumispäivä 19.2.! |
|
Monday, 11 January 2010 12:53 |
|
Pieniä ihmeitä - Luovien alojen ja kulttuurin hankkeet kohtaavat Tampereella 27.-28.1.2010 (Ohjelma ja ilmoittautuminen) Seminaarin ensimmäisenä päivänä 27.1. järjestetään työpajat teemoilla Kulttuuri ja yhteisöllisyys, Luovien alojen yritystoiminnan tukeminen, Tulevaisuus ja ennakointi sekä Kansainvälinen toiminta. Kolmas lähde on mukana kulttuuri ja yhteisöllisyys -osiossa.
|
|
Read more...
|
|
Tuesday, 15 December 2009 14:38 |
|
Viime kevään hankehaussa kehittämisohjelma "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalveluiden tarjoajana" sai viisi uutta pilottihanketta. Nyt on esittelyvuorossa niistä viimeisin: Suomen Latu ry:n hallinnoima Terveyttä Talviuinnista -hanke, joka ohjeistaa kolmannen sektorin toimijansa tuotteistamaan talviuinti terveysliikuntamuotona. Hankkeen kohderyhmiä ovat työorganisaatiot ja kunnat. Mukana oleviin kuntiin joko on perustettu uusi talviuintiseura tai toimittu yhteistyössä olemassa olevan talviuintiseuran kanssa. Mukana kunnista ovat Espoo, Kalajoki, Kokkola, Kouvola, Loppi, Oulu ja Rovaniemi. Tutustu kaikkiin yhdeksään pilottihankkeeseen! |
|
Read more...
|
|
Monday, 14 December 2009 09:43 |
|
Kolmannen lähteen hallinnoija Teatterikorkeakoulu pyysi syyskuussa tarjouksia selvityksestä, jonka aiheena on kolmannen sektorin hyvinvointipalvelutoimintaa kehittävä hautomo. Hautomolla tarjouspyynnössä tarkoitettiin toimintaa, jolla tuettaisiin ja koulutettaisiin järjestöjä kehittymään kohti palvelutuotantoa, synnyttämään uusia palveluita tai kehittämään palvelutoimintaa. Hautomosta järjestötoimija voisi saada tukea erilaisiin palvelutoiminnan kehittämisen osa-alueisiin, kuten liiketoimintasuunnitelman tekoon tai päätoimisen työtekijän palkkaamiseen. Määräaikaan mennessä toimitetuista tarjouksista sopivimmaksi valikoitui Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. |
|
Read more...
|
|
Thursday, 26 November 2009 14:22 |
|
Nuorten Akatemian Dynamo-hanke ja Salon kaupungin kulttuuritoimen Hymykuopat-hanke ovat uusimmat pilottihankkeet ESR-kehittämisohjelmassa ”Kulttuuri-, liikunta. ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana”. Dynamo on paikallisyhdistysten ja kuntien yhteishanke, jossa nuoret ovat mukana vaikuttamassa kehitettävien hyvinvointipalveluiden sisältöön. Hymykuopat kehittää kulttuurialan yhdistysten ja kuntien kumppanuutta, ja siinä mukana on sekä ammattitaiteilijoiden työllistämiseen suuntautuneita yhdistyksiä että kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä. |
|
Read more...
|
|
Monday, 09 November 2009 15:33 |
|
Kolmannen lähteen joulukuussa alkavan PD-koulutuksen ilmoittautuminen päättyi 1.11. ja Tampereen lähijaksolla 8.-10. joulukuuta aloittava ryhmä on täynnä. PD (professional development) –koulutus on 30 opintopisteen laajuinen erikoistumisopintokokonaisuus kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoaloilla hyvinvointipalveluja kehittäville pilottihankkeille ja yhdistyksille. Joulukuussa 2009 alkava koulutus on toinen laatuaan: Kolmannen lähteen ensimmäinen PD-koulutus alkoi maaliskuussa 2009. |
|
Friday, 30 October 2009 14:37 |
|
Tuotteistaminen tarkoittaa toimia, joiden seurauksena ostaja tietää paremmin mitä ostaa ja myyjä mitä myy. Palveluita tuotteistettaessa yhdistyksissä erityisen tärkeää on palvelun tasalaatuisuus, hyvä dokumentointi ja omien vahvuuksien tunteminen.
Yksinkertaisesti, tuotteistaminen tarkoittaa palvelukuvausta. Siinä tulee olla dokumentoituna palvelun oleelliset osat myynnin menetelmiä, hinnoittelua ja sopimuksia myöten niin tarkasti, että joku muu voisi ryhtyä saman palvelun tuottajaksi. Dokumentointi mahdollistaa myös tuotteen monistamisen. ”Omaa palvelua kannattaa tarkastella ja miettiä, mitkä osat siitä ovat monistettavissa, ja keskittyä tekemään niistä mahdollisimman huolelliset prosessikuvaukset,” Mikko Tapanainen Simigroupista kertoo. Tapanainen puhui tuotteistamisen perusteista Kolmannen lähteen teemaseminaarissa Helsingissä 24.9.2009. |
|
Read more...
|
|
Tuesday, 27 October 2009 14:06 |
|
ESR-kehittämisohjelma ”Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana” on saanut uusia pilottihankkeita: Kesällä 2009 toimintansa aloitti Itä-Suomen ja Kainuun liikunnan kehittämishanke, ja lokakuussa 2009 rahoituspäätöksen sai Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen valtakunnallinen Sosiaalinen sirkus –hanke. Molemmat hankkeet kestävät noin kolme vuotta. |
|
Read more...
|
|
Monday, 07 September 2009 22:44 |
|
Kolmannen lähteen toinen PD-koulutus alkaa lähijaksolla 8.-10.12.2009 ja päättyy lokakuussa 2010. Ensimmäinen lähijakso järjestetään Tampereella, muut jaksot mm. pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. PD (Professional Development) -koulutus on 30 opintopisteen laajuinen erikoistumisopintokokonaisuus kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoaloilla hyvinvointipalveluja kehittäville pilottihankkeille ja yhdistyksille. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyi 1.11.2009. Koulutus on tarkoitettu Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana -ESR-kehittämisohjelman pilottihankkeiden toimijoille, mutta on avoin myös muille yhdistysten palvelutoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille. Etusijalla osallistujavalinnoissa ovat pilottihankkeiden toimijat. Kaikkiaan mukaan otetaan 20 henkilöä. Koulutus on maksuton. Koulutuksen jokaisen lähijakson keskimmäinen päivä on avoin kaikille, ja näille avoimille päiville ilmoittaudutaan erikseen. Joulukuun lähijakson avoin päivä järjestetään 9.12. Tampereella ja sinne voi ilmoittautua 15.11. asti. Lisätiedot avoimesta päivästä tulevista tapahtumista! Lue lisää PD-koulutus -sivulta |
|
Thursday, 03 September 2009 10:00 |
|
Teatterikorkeakoulu pyytää tarjouksia selvityksestä, jonka aiheena on kolmannen sektorin hyvinvointipalvelutoimintaa kehittävä hautomo. Hautomolla tarkoitetaan tässä sellaista tuki-, koulutus- tai neuvontatoimintaa, joka auttaa esimerkiksi järjestön ydinaktiviteettien kehittämistä kohti palvelutuotantoa, uusien palvelujen synnyttämistä tai olemassa olevan palvelutoiminnan kehittämistä. Hautomosta järjestötoimija voi saada tietoa ja tukea esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman synnyttämiseen, asiakaskunnan hankkimiseen, päätoimisen työntekijän palkkaamiseen, toiminnan yhtiöittämiseen tai yritysmuotoisen toiminnan ottamiseen osaksi järjestötoimintaa.
Tarjouspyyntö on saatavilla täältä. |
|
Read more...
|
|
Tuesday, 18 August 2009 08:51 |
|
Syksyn teemaseminaareissa paneudutaan hyvinvointipalveluiden tuotteistamiseen ja markkinointiin järjestöissä. Näkökulma on käyttäjälähtöinen.
Seminaari on suunnattu ESR-kehittämisohjelman kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana -pilottihankkeiden toimijoille, mutta se on avoin myös muille aiheesta kiinnostuneille. Seminaari on maksuton.
Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet Tulevat tapahtumat -sivulla.
Seminaarin päivämäärät: Helsinki to 24.9.2009, klo 9.30-16.00, SLU-talo Tampere ti 29.9.2009, klo 9.30-16.00, Hotelli Victoria Oulu to 1.10.2009, klo 9.30-16.00, Sokos Hotel Arina |
|
Wednesday, 24 June 2009 07:55 |
|
Suomen Palloliiton ja Suomen Jääkiekkoliiton ESR-hankkeita esittelevä Peli päällä -ohjelmasarja alkaa tiistaina 16.6.2009. Sarjaa esitetään tiistaisin vakioaikaan klo 8.24 (pois lukien 7.7.) Ylen aamu-TV:ssä ja myöhemmin päivällä koosteessa uusintana. Tämän jälkeen kukin jakso on nähtävissä Yle Areenassa noin viikon verran. Ohjelmasarja käsittää 20 viiden minuutin pituista jaksoa. Lisätietoa hankkeista: http://www.palloiluesr.fi/. |
|
Read more...
|
|
|