| Asikkalassa murretaan sektorirajat kehittämällä terveyttä edistävää liikuntaa |
| Tuesday, 28 February 2012 10:53 |
|
”Sosiaali- ja terveyssektorin halu kasvaa on estettävä,” avaa Asikkalan kunnanjohtaja Juri Nieminen puheenvuoronsa liikuntatoimen neuvottelupäivillä 15.2. Tampereella. Sosiaali- ja terveyssektori pyrkii ratkaisemaan kaiken kalliilla, eikä siellä ole samalla tavalla osaamista ennaltaehkäisevästä toiminnasta kuin esimerkiksi vähillä varoilla toimivalla liikuntasektorilla. ”Elämäntapasairauksia hoidetaan lääkkeillä, eikä muuttamalla elintapoja. Se tulee kalliiksi.”
Nieminen esittää, että sektorirajat on murrettava, jotta ennaltaehkäisevästä toiminnasta ei leikattaisi. Kun budjetin rajat tulevat vastaan, on helppo leikata marginaalissa olevasta liikuntatoimen budjetista. Tilannetta ei saisi päästää sellaiseksi, että vain leikkaaminen on vaihtoehto. Poikkisektoraalisen ajattelun kautta liikunta olisi ujutettava joka paikkaan. ”Esimerkiksi opetustoimi miettii opetusta, mutta ei pysty vastaamaan liikuntakasvatuksen haasteeseen, vaikka asetelma olisi otollinen.” Nieminen jatkaa. Ihmisen tullessa sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin, peli on jo osittain menetetty, joten on päästävä puuttumaan aikaisemmin.” ”Olisi väärin sanoa, että liikuntaan ei ole satsattu. Ongelma vain on siinä, että sillä ei tavoiteta riskiryhmiä”, näkee Nieminen. Aktiiviset liikkujat kyllä liikkuvat omatoimisesti tai urheiluseuran parissa, mutta ainoa keino tavoittaa liikunnasta syrjäytyneet tuntuu olevan lääkärin vastaanotto. Tämän tiedon hyödyntämiseen Asikkala kokee löytäneensä lääkkeet. Panostus riskiryhmiin liikuntalähetteen avullaAsikkalan kunta on päättänyt, että se panostaa lujasti riskiryhmiin, kuten ylipainoisiin, ikääntyneisiin jne. Tämän se tekee tiiviillä yhteistyöllä terveyskeskuksen kanssa kouluttamalla suoraan lääkäreitä. Asikkala on muovannut eräänlaisen kevytmallin liikuntareseptistä – liikuntalähetteen. Kun lääkäri kohtaa liikunnallisesta elämäntavasta syrjäytyneen, hän antaa liikuntalähetteen potilaan käteen. Selvitysten mukaan 90 prosenttia liikuntalähetteen saajista ottaa yhteyttä kunnan liikuntaneuvontaan. Nieminen uskoo, että yhteydenotto on se hetki, jolloin lähetteen saaja henkisesti sitoutuu aloittamaan liikunnan harjoittamisen. Tämä kynnys on pyritty tekemään mahdollisimman matalaksi. Satsaaminen liikuntaan on puheen lisäksi tekoja Asikkalassa. ”Kun muilta sektoreilta jouduttiin leikkaamaan Asikkalassa, liikuntatoimi sai lisäresurssia”, Nieminen kehuu. Ennen liikuntalähetteen kehittämistä, liikuntatoimessa työskenteli kaksi henkilöä. Nyt on palkattu kolme lisää ohjaamaan liikuntalähetteen saajia. Tarkoitus olisi, että liikuntakärpänen puraisisi kunnan ohjauksessa ja siitä voisi sitten siirtyä urheiluseuraan liikkumaan. Selkeä työnjako kunnan ja liikuntaseurojen keskenAsikkalassa on selkeä työnjako: kunta hoitaa riskiryhmät ja liikunta- ja urheiluseurat liikuttavat muita. Seuroja palkitaan siitä, että ne saavat toimintaansa mukaan lisää riskiryhmiä. Palaute liikkumisen aloittaneilta on ollut erittäin positiivista. ”Diabetestilastot muuttuvat pitkällä aikajänteellä, mutta henkilöiden omat kokemukset kertovat paljon suorista vaikutuksista”, Nieminen kertoo. Lauseet: portaissa ei hengästy, olo on hyvä ja kevyt, paino putoaa, ovat musiikkia kunnanjohtajan korvaan. Hän korostaa, että ”ketään ei voi pakottaa liikuttamaan, mutta Asikkalan meininki on sellainen, että ne jotka haluavat elämäntapamuutosta, saavat sen. Loput jatkavat entiseen malliin”, päättää kunnanjohtaja Nieminen. Myös valtiotasolla sektorirajoja pyritään avaamaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön päällikkö, Harri Syväsalmi, kertoi avauspuheenvuorossaan liikuntatoimen neuvottelupäivillä, että OKM ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet yhteisen terveyttä edistävän liikunnan ohjausryhmän. Tavoitteena on mahdollisimman vahva yhteistyö ministeriöiden välillä. |


