Kolmannen lähteen Polku I -koulutus kokoaa yhteen hyvinvointipalvelujen toteuttajia
Monday, 02 January 2012 16:38

Polku I -koulutus käynnistyi marraskuun lopulla Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksessa Helsingissä. Mukana on 30 osallistujaa eri alojen yhdistyksistä ja järjestöistä. Monipuoliseen joukkoon kuuluu toimijoita niin taiteen ja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön parista kuin maahanmuuttaja- ja pakolaistyöstä sekä kylätoiminnan kehittämisestä.

Tytti Vesamäki kuvassa keskellä.

Mukana ovat mm. Sorin Sirkuksesta Tampereelta Tytti Vesamäki sekä Puistolan urheilijoista Helsingistä Jouni Leppäsaajo. Sorin Sirkuksessa mietitään parhaillaan, minkälaisia palvelutuotteita sosiaalisen sirkuksen ympärille voisi kehittää. Puistolan urheilijat lähti mukaan koulutukseen saadakseen uusia työkaluja, joiden avulla seuran vahvaa osaamista voisi tarjota myös kuntapuolelle.

Lue artikkeli "Sorin sirkus on mukana kehittämässä sosiaalista sirkusta"

Lue artikkeli "Puistolan urheilijoilla riittää annettavaa yrityksillekin"

Jouni Leppäsaajo kuvassa toinen oikealta

Polku I-koulutus on suunnattu niille, joilla on konkreettinen hyvinvointipalvelu tai tuoteperhe ”kainalossaan”. Työskentely keskittyy yksilöidyn hyvinvointipalvelun jäsentämiseen ja jalostamiseen muun muassa tuotteistamisen ja palvelumuotoilun, hinnoittelun ja palveluviestinnän keinoin. Tavoitteena on, että koulutuksen päättyessä osallistuja on jäsentänyt oman hyvinvointipalvelunsa erottumiskykyiseksi, käyttäjälähtöiseksi ja helposti ymmärrettäväksi tuotteeksi. Maksuttomaan Polku I-koulutukseen haettiin osallistujia syksyllä 2011. Polku II käynnistyy syksyllä 2012. Polku-koulutuksista lisää täällä.

Seuraavat Polku-koulutuksen päivät ovat avoimia ja maksuttomia kaikille kiinnostuneille:
•    ti 17.4.2012 klo 11-17.30 Hyvinvointipalvelun markkinointi ja myynti, Helsinki
•    ti 5.6.2012 klo 11-17.30 Palveluosaaminen, Tampere

Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista: ulla.karhu(at)aalto.fi