|
Suomalaisen Työn Liitto julkisti 13.12.2011 Yhteiskunnallinen yritys –merkin edistämään yhteiskunnallista yritystoimintaa Suomessa. Yhteiskunnalliset yritykset ovat markkinoilla toimivia yhteisöjä, joiden toiminnan tarkoituksena on jonkin yhteiskunnallisen tehtävän hoitaminen – kannattavan liiketoiminnan avulla. Yhteiskunnalliset yritykset eivät ensisijaisesti pyri maksimoimaan omistajiensa tuottoja, vaan sijoittavat pääosan voitostaan toiminta-ajatuksensa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen.
Yritysten lisäksi myös yhdistykset ja osuuskunnat voivat hakea merkkiä, kunhan yhteiskunnallisen yrityksen kriteerit vain täyttyvät. Esimerkiksi moni palvelutoimintaa tekevä yhdistys voi hyvinkin täyttää nämä kriteerit jo nyt liiketoimintansa osalta. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden mallimaassa Isossa-Britanniassa yhteiskunnallisia yrityksiä toimii paljon julkisten palveluiden tuottajina. Niistä moni on aloittanut palvelutoimintaa tekevänä yhdistyksenä. Yhteiskunnallinen yritys arvopohjaisena yritysmallina voi olla myös hyvä vaihtoehto niille yhdistyksille, jotka pohtivat liiketoimintansa yhtiöittämistä.
”Suomessa yhteiskunnallisia yrityksiä ja niiden merkitystä ei vielä yleisesti tunnisteta, vaikka niitä arvioidaan olevan tuhansia. Muun muassa monia kotimaisia sosiaali- ja terveysalan yrityksiä, maaseudun ja paikallisyhteisöjen kehittämiseen liittyviä liiketoimintamalleja, taide- ja kulttuurialalla liiketoimintaa harjoittavia tahoja sekä ympäristön kestävää kehitystä edistäviä yrityksiä voidaan kuvata yhteiskunnallisiksi yrityksiksi. Näiden yritysten tuottamat yhteiskunnalliset vaikutukset ja merkitys on saatava esiin”, sanoo Suomalaisen Työn Liiton kehityspäällikkö Saila Tykkyläinen.
"Meillä on julkisen sektorin arvomaailma, mutta yksityisen yrityksen ketteryys. Voimme lainata, investoida, olla luovempi, ja toimia laajemmin kuin viranomaiset", kertoo Mark Sesnan Greenwich Leisure Limited:stä, yhdestä Ison-Britannian menestyneimmästä yhteiskunnallisesta yrityksestä. (HS 27.5.2009)
Merkin ensisijaiset kriteerit ovat:
- Yhteiskunnallisen yrityksen ensisijainen tarkoitus ja tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen
- Yhteiskunnalliset yritykset käyttävät suurimman osan voitostaan liikeideansa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen joko kehittämällä omaa toimintaansa tai lahjoittaen sen liikeideansa mukaisesti. Voiton jakoa omistajille on rajoitettu.
- Liiketoiminnan tulee olla avointa ja läpinäkyvää
Myös seuraavat piirteet ovat ominaisia: Työhyvinvoinnin ja henkilökunnan vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, asiakaslähtöisyys, paikallisyhteisöjen kehittäminen, heikossa asemassa olevien henkilöiden huomioiminen jne.
Ensimmäiset Yhteiskunnallinen yritys –merkit myönnetään vuoden 2012 alussa.
Lisätiedot:
Yhteiskunnallisen yrityksen merkin sivut
Lisätietoa yhteiskunnallisista yrityksistä on koottu myös Kolmannen lähteen linkkisivulle
Kolmas lähde vieraili Iso-Britanniassa joulukuussa 2009 tutustumassa mm. Greenwich Leisure Limitediin. Nelli Koiviston kirjoitus tästä vierailusta on luettavissa "Kolmannella lähteellä" -päätösjulkaisussamme sivulla 131.
|